Kuinka epäonnistua aikuisen merikotkan pyydystämisessä parhaiten /pahiten
Juhani Koivusaari
Merikotkatyöryhmän satelliittiprojektin yhtenä keskeisenä tavoitteena oli varustaa aikuinen
merikotka satelliittirepulla. Koko projekti tähtäsi tuulivoimahankkeiden haittavaikutusten
välttämiseen erityisesti merikotkareviireillä. Lupauduin pyytömieheksi
pahaa hyväntahtoisesti aavistamatta. Kohteena oli aikuinen, Raippaluodossa (tai Björkössä)
pesivä, rengastettu urosmerikotka, ns. täsmäkotka. Pyydystyspaikaksi soveltui
”Talvikotkat” -projektin jatkeeksi pitämämme tutkimushaaska kevätmuuton aikana
alkaen vuonna 2000, jolloin vaihdoimme haaskapaikan saaren nk. rauhallisempaan
osaan. Havainnointi perustuu ympärivuorokautiseen kojussa oloon pääosin viikon jaksoissa/
ukko, yhteensä 20-30 vrk keväässä. Koju on lammen rantasuon keskellä, mistä
on laajat näkymät kolmeen ilmansuuntaan. Parhaimmillaan slogan ”yöt pakastimessa,
päivät jääkaapissa”, piti kutinsa. Lämmitintä ei siis ollut. Kymmenvuotisjakson 2000–
2009 tarkkailun perusteella oli tiedossa, että haaskalla käy runsaasti sekä muuttavia,
alueella pesiviä, että muita paikallisia irtokotkia. Maaliskuu on sitä hiljaisempaa aikaa,
huippu ajoittuu yleensä huhtikuun alkupuolelle. Parhaina päivinä on voitu lukea
40-60 eri rengaskotkaa numerolleen. Renkaattomien suhteellisen osuuden perusteella
paikalla käyvien eri kotkayksilöiden määrä voi nousta 100-150 nokkaan. Pääosa kuuluu
ikäluokkiin 1-3.
Pyyntikevät
2010 Sain Seppo Ojalalta lainaksi iskuverkkopyydyksen mallia Siikström. Rakensin kaksi
”putkijalkanaru” viritelmää ”omasta päästä”. Maaliskuiselle hangelle ei Siikströmiä pystynyt
naamioimaan uskottavasti. Meni tyhjän pyynniksi, vaikka kotkia kyllä riitti. Vasta
kun suo pälveentyi huhtikuussa, saattoi pyydyksen naamioida kuivalla saraheinällä. Jokunen
nuorempi kotka kyllä uskaltautui sikasyöttiä repimään. Sitten 15.4.2010, yhdeksän
odotusvuorokauden jälkeen 13v G262 Merenkurkusta tuli sikaa syömään, laukaisin,
mutta kotka livahti (ponkaisi) suvereenisti lentoon ennen sankojen sulkeutumista. Joku
veealkuinen livahti ohi myös mielessä käyden. Yöllä lisäsin Siikströmin laukaisuvoimaa
kahdella mustekalalla. Kojukausi loppui 19.4. Ennen lähtöä laukaisin Siikströmin
kokeeksi. Vain havaittava sankojen nytkähdys. Vettynyt verkko oli jäätynyt kiinni suon
pintaan, kun välillä tulee vettä, välillä räntää, välillä 25 m/s puuskissa ja välillä tyyntä
yöpakkasta kuutamon kera. Putkipyydykset olivat turhan panttina.
Tulos: 27 havaintovuorokautta, 259 kontrollia ja 98 luettua kotkayksilöä, joista 7-
23 vuotiaita 21 yksilöä. Pyydysvuorokausia kertyi kontolleni 14 kpl (projektikumppanit
Seppo Lammi ja Pertti Malinen hoitivat tarkkailusta oman osuutensa, mutta eivät sovitusti
kajonneet pyyntipuoleen). Ei yhtään pöllömpien sääksiveikkojen (herrat Saurola
ja Koivu) vinkistä ja avulla menin keväimellä Hämeenlinnaan ja sain suullisesti perusteellisen
selvityksen ideanakin jo legendaarisen satakiloisen kojupyydyksen saloista.
Sain kalleuden lainaksi ilman vakuuksia. Pyydys oli ainutkertaista mallia Kivi Lydecken.
© Juhani Koivusaari © Ismo Nuuja
Värirengastettu merikotka tutkimushaaskalla Merenkurkussa korpit seuranaan (v. 2010).
Juhani Koivusaari virittää haukea merikotkan pyydystämiseksi Bal Chatri-menetelmällä (v. 2010).
Laukaisu on tyyppiä ”oma handu”. Lasikuitukopissa voi pitkäkin mies jopa nukkua sikiöasennossa
(koiranunta). Katolle kiinnitetään yksi hauki kojuseinän välpän etuselle.
Kun kotka tarraa kuolleeseen haukipoloon kynsillänsä, väijyhenkilö sujauttaa salamana
toisen sormikimppunsa kotkan nilkkojen ympärille lukkopihtiotteella ja ujuttaa linnun
yksin tein kojun sisälle toimenpiteitä varten. Mikäpä sen helpompaa ja yksinkertaisempaa.
Pyydys vietiin joukkovoimin Raippaluodon kevätjäitä pitkin luodolle, minne
kalastaja ja kotkamies Heikki Björklund on vuosikausia rahdannut laatikoittain liian
halpahintaista kalaa. Elokuussa sain Heikiltä kyytiä luodolle ja hauen kojun katolle. Siitäpä
Kiven sisään. Näin jälkikäteen arvioiden kiitän vieläkin luojaani, että tämäkin yritys
koki vesiperän. Jatkossa Heikki rahtasi kojun reunuskalliolle kalaa ja yhden kanan
kojun katolle. Ei havaittavaa tehoa. Siellä Lydecken on vieläkin Kivenä kivien joukossa.
Lainan palautuksesta ei ole ollut puhettakaan.
Bal Chatrin avulla
Syyskuun alussa kokeilimme Ismo Nuujan kanssa uittaa raippaluotolaisen pesäreviirin
lähifladalla kelluvaa siimasilmukkahaukea Bal Chatri -tyyppisesti. Lyhyeksi jäänyt yritys
ei tuottanut edes kokemusta. Myöhemmin syksyllä teimme kolme kalastusreissua Björklundin
Heikin kalavesille Raippaluodossa. Verkkojatoja kokiessaan niin syksyisin kuin
talvisin Heikillä on ollut useimmiten kavereinaan kotkia, joiden ruokahalua ei ole voinut
moittia. Tarkoituksemme oli tarjota ensin kelluvaa haukea, toisella ja kolmannella kerralla
styroksia nielleitä särkiä, varustettuna 0.5 mm:n monifiilisiimasilmukoilla (3-4/fisu) ja
ankkuroituna pohjaan muovinarulla kumminauhametri välissä jousituksena. Ohjeena oli
pari amerikkalaispoikien tieteellistä julkaisua, joiden havaintopiirrokset pyydystystavasta
antoivat uskoa itse englanninkielisen tekstinkin ymmärtämiseen. Ja auta armias. Heikin
kesyttämät kotkat ilmestyivät kuin taivaan lahjana jatannostotapahtumaa tarkkailemaan.
Noston jälkeen ujuttelin pyyntinarun ankkurikiviä kotkilta huomaamattomasti
tai ainakin puolihuolimattomasti veneen laidan yli. Siinäpä jäivät kelluvat syöttikalat
kotkien tarjolle veneemme etääntyessä poistiehensä. Siitä satojen metrien etäisyydeltä
kiikaroiden kävi selväksi, että alun kiertelyiden ja valesyöksyjen jälkeen näimme kolme
tosisyöksyä, jonka syöttisärjet saivat tuta kynsistä. Lopputulos oli kuitenkin se, että pää
jäi vetävän käteen. Ilmeisesti 0.5 monofiilin silmukat olivat aikuiskotkille paperinarua.
Tätä emme tienneet etukäteen. Takakäteen on helppo huudella. Oppia on joteskin kyllä
ollut kepeätä ottaa jälkikäteen handuun. Se vain ei riittänyt tuloksen tekemiseksi juuri
tässä aikuisviihdeprojektissa.
Ensimmäisen satelliittivuoden pyyntiyritykset huipentuivat siihen, että perustimma
eräälle Raippaluodon fladalle ihkauuden sikabaarin yrittääksemme täsmäpyyntiä salamannopealla
omatekoisiskuverkon avulla. Jalaskoju vietiin paikalle ja syksyn kuluessa
15 sikakaveria (970 kg) ripoteltiin tarjolle kotkien tulla. Kotkia kävi, pojille kertyi kuvasatoa,
mutta pyydyksen totutteluvaiheen jälkeen astui kotkien uupelovaihde radalleen. Ei
päästy edes tekemään vakavaksi aiottua yritystä pyytämällä saada täsmäkotka satimeen.
Sitten loppui vuodesta kuukaudet ja päivät.
Pyyntivuosi 2011
Eikun uuden vuoden 2011 kimppuun aiemmasta opituin epäonnistumiskokemuksin.
Eka vuoden vastamäkikokemukset eivät muuta kuin antoivat aihetta panna palamaan.
Kunnolla. Kunnolla ja kunnolla. Sitä ei aina saa, mitä tilaa. Se kävi ilmeiseksi vasta kun
pyydystäjän alkuilme kääntyi päinvastaiseksi hymiöksi. Tvärminnen mk-talvikokouksessa
esiteltiin Amerikan Bownet (tuhannen taalan tavara Californian pojilta) aseman
parketilla. Saaliiksi tuli Totti. Siinäpä demonstraatio. Merenkurkussa vanhan metodin
merkeissä mentiin. Vietiin 29 sikaa kuusenpersevarastoon ja osa tarjolle kojun edustalle.
Amerikan pyydys totutteluun 23.3. ja vireeseen 9.4. Nuorempaa ikäluokkaa kävi
pyydyksen sialla ihan sormia syyhyttävästi. Ja sitten 11.4. tapahtui niin, että ensimmäinen
jotakuinkin täsmäkotkan kriteerit täyttävä kotka 9v, Turun P30x, sipaisi siivun
sikaa niin, että laukaisunappi kojussa painui pohjaan. No, mitään ei tapahtunut. Harmi,
harmi (v,v). Seuraavana yönä hain laukaisimen kojuun, vaihdoin patterit. Ja taas alusta
yrityksen alkuun. Ja niin 13.4. kolme nuorempaa, mehuisaa kotkaa oli pyydyssialla.
Sitten koko satelliittiprojektin suurin ihme tapahtui. Paikallinen vanha Merenkurkun
tuttu kettu, 24v, E 9726 (unelmasaalis) hyppäsi pyydyssikaa riipimään. Haukoin omaa
henkeäni. Meinasi pasmat mennä sekaisin kojun sisuksissa ja vähän omissakin. Kappas.
Sormen painallus lähettimen kupeen nappiin sai aikaan laukaisun. Sai siis aikaan
LAUKAISUN. Ettei lauennut omakin siinä rytäkässä. Iskuverkon sanka paiskautui 180
asteiseen ylilyöntiin, kuten pitikin. Vaan kotkavanhus lensi alta pois kuin vires varpunen.
Ei mitään saumaa Californian poikain virityksellä (luottoluokituslaitos /69v, taso
4A ilman plussaa). En luonnehdi kojun tunnelmaa sen paremmin. Eipä tarvitse. Seuraava
päivä kojussa 14.4. oli ohjelman ja kevätsään mukaisesti meikäläisen viimeinen
tällä erää. Kotkia tuli, kävi ja meni. Illan suussa 18.15 iskuverkkosialla oli yksi 1v C380.
Ilkikurisesti näppäsin laukaisinnappia. Kas, nuorukainen jäi satimeen kuin jyviä nokkiva
kana. Tuli mieleen, että nämä vanhat kotkaketut ovat säilyneet hengissä vuosikymmeniä,
koska niiden ominaisuuksiin on ladattu evoluution karsinnassa valikoituneet,
tarpeelliset hereillä olon salamageenit.
Historian toistoa
Seuraavat kaksi vuotta 2012 ja 2013 sujuivat edellä kuvatun pääpyörteisen ajankulun
elikkä kojupyynnin merkeissä. Kun tuloksista ei ole kerrottavaa, en lähde enempiä epäonnistumisen
mieltä kiihottavia yksityiskohtia valottamaan. Jos Siperia, niin kyllä Merenkurkkukin,
opettaa (opetti). Yhtä sun toisenkin perään. Kantapää tulee ensimieleen.
Turun veikot kertoivat yrittäneensä verkkopyyntiä yhdellä kotkareviirillä ärsykkeenä
täytetty merikotka-atrappi. Ei onnistunut. Porin pojat lainasivat amerikanpyydystäni.
Reviirillä kotkanpoika maassa iskuverkon houkuttimena. Eivät menneet emot satimeen.
Etelän pojille WWF hankki amerikan jätti-iskuverkon (siinä siivellä hankin moisen
itsellenikin omaan piikkiin). Olisin varmaan kuullut, jos olisivat onnistuneet pyytämään
vaikka useammankin aikuisen täsmäkotkan. Yhteen veto: neljä sesonkia (vuotta),
106 lihasikaa, 5300 kg, 900 merikotkakontrollia, 59 päivää ja yötä henkilökohtaista
koppia, tuloksena miinus nolla täsmäkotkaa. Kyäpä . . . . . aa, siis harmittaa. Voiko siihen
kuolla? Paavo tietää.
En kuollut
terveisin junnu 69v
- Kyllä Paavo tiesi