Lyijymyrkytykset Merenkurkussa   Juhani Koivusaari

Lintujen lyijymyrkytyksiä on tutkittu ympäri maailmaa ja lyijyn haittavaikutukset tunnetaan varsin hyvin. Ruotsissa määritettiin maksan ja munuaisten lyijypitoisuudet 118 kuolleena löydetystä merikotkasta vuosijaksolta 1981-2004. Näistä 22% ylitti selvästi haittavaikutusrajan (6mg/kg) ja 14% tappavan pitoisuuden rajan (>20mg/kg). Suomessa elintarviketurvallisuusvirasto (EVIRA) teki vastaavan selvityksen 90 kuolleena löydetystä tai lopetetusta merikotkasta vuosijaksolta 2003-2013. Lyijymyrkytys todettiin 30% tutkituista merikotkista. Yksittäisenä kuolinsyynä lyijymyrkytys on huomattavan suuri ja tulos oli kaikille yllätys. Valtaosa lyijykuolemista todettiin lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Merenkurkusta tiettävästi oli vain yksi tapaus.

Evirassa on tutkittu Merenkurkusta 13.6.2011 – 3.2.2016 kuolleena löydettyjen 19 merikotkan lyijypitoisuudet maksassa ja munuaisissa. Ensimmäinen lyijymyrkytyskuolema todettiin 16.12.2013 Korsnäsistä löydetystä merikotkasta. Neljä seuraavaa merikotkaa viimeisen vuoden ajalta (27.1.2015 – 3.2.2016), Maalahdesta kolme merikotkaa ja Mustasaaresta yksi kuolivat lyijymyrkytykseen. Pohjois-eteläsuuntaisella kapealla rannikko- ja saaristokaistalla äärimmäisten löytöpaikkojen etäisyys on n. 65km linnuntietä.

Merikotkat saavat lyijyä ruuansulatuskanavaan ravinnon mukana. Mahahappojen liuottamana lyijy imeytyy verenkiertoon ja edelleen mm. maksaan ja munuaisiin vahingoittaen hermojärjestelmää ja heikentäen sisäelimien toimintaa ja kotkan elintoimintoja ylipäätään. Seurauksena on joko nopea tai hidas nääntyminen ja kuolema.

Pääosin ravinnon mukana merikotkiin kulkeutuva lyijy on peräisin saaliseläinhaavakoista ja raadoista, joita on ammuttu lyijyhauleilla tai lyijykärkiluodeilla. Mainittakoon, että viimeisimmällä lyijymyrkytykseen kuolleella merikotkalla oli neljä kolmen millimetrin haulia lihasmahassa ja maksan lyijypitoisuus varmaankin suomenennätysluokkaa, 53mg/kg. Alussa mainitun Eviran aineiston maksimipitoisuus oli 30.8mg/kg.

Onko pelkkää sattumaa, että aiemmin tietoon tulleilta lyijykuolemilta likimain välttynyt Merenkurkun merikotkakanta on altistunut alueellisesti pienellä rannikkokaistalla ja viimeaikaisen lyhyen jakson aikana todetuille lyijymyrkytyksille? Korjaako sattuma satoa.

29.7. 2015  Juhani Koivusaari

Kuinka epäonnistua aikuisen merikotkan pyydystämisessä parhaiten/pahiten

Merikotkatyöryhmän satelliittiprojektin yhtenä keskeisenä tavoitteena oli varustaa aikuinen merikotka satelliittirepulla. Koko projekti tähtäsi tuulivoimahankkeiden haittavaikutusten välttämiseen erityisesti merikotkareviireillä. Lupauduin pyytömieheksi pahaa hyväntahtoisesti aavistamatta. Kohteena oli aikuinen, Raippaluodossa (tai Björkössä) pesivä, rengastettu urosmerikotka, ns. täsmäkotka. Pyydystyspaikaksi soveltui ”Talvikotkat” projektin jatkeeksi pitämämme tutkimushaaska kevätmuuton aikana alkaen v. 2000, jolloin vaihdoimme haaskapaikan saaren rauhallisempaan osaan. Havainnointi perustuu ympärivuorokautiseen kojussa oloon pääosin viikon jaksoissa/ukko, yht. 20-30 vrk keväässä. Koju on lammen rantasuon keskellä, mistä on laajat näkymät kolmeen ilmansuuntaan. Parhaimmillaan slogan ”yöt pakastimessa, päivät jääkaapissa” piti kutinsa. Lämmitintä ei siis ollut. Kymmenvuosijakson 2000- 2009 tarkkailun perusteella oli tiedossa, että haaskalla käy runsaasti sekä muuttavia, alueella pesiviä että muita paikallisia irtokotkia. Maaliskuu on hiljaisempaa aikaa, huippu ajoittuu yleensä huhtikuun alkupuolelle. Parhaina päivinä on voitu lukea 40-60 eri rengaskotkaa numerolleen. Renkaattomien suhteellisen osuuden perusteella paikalla käyvien eri kotkayksilöiden määrä voi nousta 100-150 nokkaan. Pääosa kuuluu ikäluokkiin 1-3.

Pyyntikevät 2010. Sain Seppo Ojalalta lainaksi iskuverkkopyydyksen mallia Sikström. Rakensin kaksi ”putkijalkanaru”viritelmää ”omasta päästä”. Maaliskuiselle hangelle ei Sikströmiä pystynyt naamioimaan uskottavasti. Meni tyhjän pyynniksi, vaikka kotkia kyllä riitti. Vasta kun suo pälveentyi huhtikuussa, saattoi pyydyksen naamioida kuivalla saraheinällä. Jokunen nuorempi kotka kyllä uskaltautui sikasyöttiä repimään. 15.4. , yhdeksän odotusvuorokauden jälkeen13v G262 Merenkurkusta tuli sikaa syömään, laukaisin, mutta kotka livahti (ponkaisi) suvereenisti lentoon ennen sankojen sulkeutumista. Joku veealkuinen livahti ohi myös mielessä käyden. Yöllä lisäsin Sikströmin laukaisuvoimaa kahdella mustekalalla. Kojukausi loppui 19.4. Ennen lähtöä laukaisin Sikströmin kokeeksi. Vain havaittava sankojen nytkähdys. Vettynyt verkko oli jäätynyt kiinni suon pintaan, kun välillä tulee vettä, välillä räntää, välillä 25m/s puuskissa ja välillä tyyntä yöpakkasta kuutamon kera. Putkipyydykset olivat turhan panttina.

27 havaintovuorokautta, 259 kontrollia, 98 luettua kotkayksilöä, joista 7-23 vuotiaita 21 yksilöä. Pyydysvuorokausia kertyi kontolleni 14 kpl (projektikumppanit Seppo Lammi ja Pertti Malinen hoitivat tarkailusta oman osuutensa, mutta eivät sovitusti kajonneet pyyntipuoleen).

Ei yhtään pöllömpien sääksiveikkojen (herrat Saurola ja Koivu) vinkistä ja avulla menin keväimellä Hämeenlinnaan ja sain suullisesti perusteellisen selvityksen ideanakin jo legendaarisen satakiloisen kojupyydyksen saloista. Sain kalleuden lainaksi ilman vakuuksia. Pyydys oli ainutkertaista mallia Kivi Lydecken. Laukaisu on tyyppiä ”oma handu”. Lasikuitukopissa voi pitkäkin mies jopa nukkua sikiöasennossa (koiranunta). Katolle kiinnitetään yksi hauki kojuseinän välpän etuselle. Kun kotka tarraa kuolleeseen haukipoloon kynsillänsä, väijyhenkilö sujauttaa salamana toisen sormikimppunsa kotkan nilkkojen ympärille lukkopihtiotteella ja ujuttaa linnun yksin tein kojun sisälle toimenpiteitä varten. Mikäpä sen helpompaa ja yksinkertaisempaa. Pyydys vietiin joukkovoimin Raippaluodon kevätjäitä pitkin luodolle, minne kalastaja ja kotkamies Heikki Björklund on vuosikausia rahdannut laatikoittain liian halpahintaista kalaa. Elokuussa sain Heikiltä kyytiä luodolle ja hauen kojun katolle. Siitäpä Kiven sisään. Näin jälkikäteen arvioiden kiitän vieläkin luojaani, että tämäkin yritys koki vesiperän. Jatkossa Heikki rahtasi kojun reunuskalliolle kalaa ja yhden kanan kojun katolle. Ei havaittavaa tehoa. Siellä Lydecken on vieläkin Kivenä kivien joukossa. Lainan palautuksesta ei ole ollut puhettakaan.

Syyskuun alussa kokeilimme Ismo Nuujan kanssa uittaa raippaluotolaisen pesäreviirin lähifladalla kelluvaa siimasilmukkahaukea Bal Chatri tyyppisesti. Lyhyeksijäänyt yritys ei tuottanut edes kokemusta. Myöhemmin syksyllä teimme kolme kalastusreissua Björklundin Heikin kalavesille Raippaluodossa. Verkkojatoja kokiessaan niin syksyisin kuin talvisin Heikillä on ollut useimmiten kavereinaan kotkia, joiden ruokahalua ei ole voinut moittia. Tarkoituksemme oli tarjota ensin kelluvaa haukea, toisella ja kolmannella kerralla styroksia nielleitä särkiä, varustettuna 0.5mm:n monifiilisiimasilmukoilla (3-4/fisu) ja ankkuroituna pohjaan muovinarulla kumminauhametri välissä jousituksena. Ohjeena oli pari amerikkalaispoikien tieteellistä julkaisua, joiden havaintopiirrokset pyydystystavasta antoivat uskoa itse englanninkielisen tekstinkin ymmärtämiseen. Ja auta armias. Heikin kesyttämät kotkat ilmestyivät kuin taivaan lahjana jatannostotapahtumaa tarkkailemaan. Noston jälkeen ujuttelin pyyntinarun ankkurikiviä kotkilta +-huomaamattomasti tai ainakin puolihuolimattomasti vaneen laidan yli. Siinäpä jäivät kelluvat syöttikalat kotkien tarjolle veneemme etääntyessä poistiehensä. Siitä satojen metrien etäisyydeltä kiikaroiden kävi selväksi, että alun kiertelyiden ja valesyöksyjen jälkeen näimme kolme tosisyöksyä, jonka syöttisärjet saivat tuta kynsistä. Lopputulos oli kuitenkin se, että pää jäi vetävän käteen. Ilmeisesti 0.5 mofiilin silmukat olivat aikuiskotkille paperinarua. Tätä emme tienneet etukäteen. Takakäteen on helppo huudella. Oppia on joteskin kyllä ollut kepeätä ottaa jälkikäteen handuun. Se vain ei riittänyt tuloksen tekemiseksi juuri tässä aikuisviihdeprojektissa.

Ensimmäisen satelliittivuoden pyyntiyritykset huipentuivat siihen, että perustimma eräälle Raippaluodon fladalle ihkauuden sikabaarin yrittääksemme täsmäpyyntiä salamannopealla omatekoisiskuverkon avulla. Jalaskoju vietiin paikalle ja syksyn kuluessa 15 sikakaveria (970kg) ripoteltiin tarjolle kotkien tulla. Kotkia kävi, pojille kertyi kuvasatoa, mutta pyydyksen totelluvaiheen jälkeen astui kotkien uupelovaihde radalleen. Ei päästy edes tekemään vakavaksi aiottua yritystä pyytämällä saada täsmäkotka satimeen. Sitten loppui vuodesta kuukaudet ja päivät.

Eikun uuden vuoden 2011 kimppuun aiemmasta opituin epäonnistumiskokemuksin.

Pyyntivuosi 2011. Eka vuoden vastamäkikokemukset eivä muuta kuin antoivat aihetta panna palamaan. Kunnolla. Kunnolla ja kunnolla. Sitä ei aina saa, mitä tilaa. Se kävi ilmeiseksi vasta kun pyydystäjän alkuilme kääntyi päinvastaiseksi hymiöksi. Tvärminnen mk-talvikouksessa esiteltiin amerikan Bownet (tuhannen taalan tavara Californian pojilta) aseman parketilla. Saaliiksi tuli Totti. Siinäpä demonstraatio. Merenkurkussa vanhan metodin merkeissä mentiin. 29 sikaa kuusenpersevarastoon ja osa tarjolle kojun edustalle. Amerikan pyydys totutteluun 23.3. ja vireeseen 9.4. Nuorempaa ikäluokkaa kävi pyydyksen sialla ihan sormia syyhyttävästi. 11.4. sitten tapahtui niin, että ensimmäinen jotakuinkin täsmäkotkan kriteerit täyttävä kotka 9v, Turun P30x, sipaisi siivun sikaa niin, että laukaisunappi kojussa painui pohjaan. No, mitään ei tapahtunut. Harmi, harmi (v,v). Seuraavana yönä hain laukaisimen kojuun, vaihdoin patterit. Ja taas alusta yrityksen alkuun. 13.4. kolme nuorempaa, mehuisaa kotkaa oli pyydyssialla. Sitten koko satelliittiprojektin suurin ihme tapahtui. Paikallinen vanha Merenkurkun tuttu kettu, 24v, E 9726 (unelmasaalis) hyppäsi pyydyssikaa riipimään. Haukoin omaa henkeäni. Meinasi pasmat mennä sekaisin kojun sisuksissa ja vähän omissakin. Kappas. Sormen painallus lähettimen kupeenappiin sai aikaan laukaisun. Sai siis aikaan LAUKAISUN. Ettei lauennut omakin siinä rytäkässä. Iskuverkon sanka paiskautui 180 asteiseen ylilyöntiin kuten pitikin. Vaan kotkavanhus lensi alta pois kuin vires varpunen. Ei mitään saumaa Californian poikain virityksellä. En luonnehdi kojun tunnelmaa sen paremmin. Eipä tarvitse.

Seuraava päivä kojussa 14.4. oli ohjelman ja kevätsään mukaisesti meikäläisen viimeinen tällä erää. Kotkia tuli, kävi ja meni. Illan suussa 18.15 iskuverkkosialla oli yksi kepeäliikkeinen 1v-koiras C380. Ilkikurisesti näppäsin laukaisinnappia. Kas, nuorukainen jäi satimeen kuin jyviä nokkiva kana. Tuli mieleen, että nämä vanhat kotkaketut ovat säilyneet hengissä vuosikymmeniä, koska niiden ominaisuuksiin on ladattu evoluution karsinnassa valikoituneet, tarpeelliset hereilläolon salamageenit.

Seuraavat kaksi vuotta 2012 ja 2013 sujuivat edellä kuvatun pääpiirteisen ajankulun elikkä kojupyynnin merkeissä. Kun tuloksista ei ole kerrottavaa, en lähde enempiä epännistumisen mieltä kiihottavia yksityiskohtia valottamaan. Jos Siperia, niin kyllä Merenkurkkukin opettaa (opetti). Yhtä sun toisenkin perään. Kantapää tulee ensimieleen.

Turun veikot kertoivat yrittäneensä verkkopyyntiä yhdellä kotkareviirillä ärsykkeenä täytetty merikotka-atrappi. Ei onnistunut. Porin pojat lainasivat amerikanpyydystäni. Reviirillä kotkanpoika maassa iskuverkon houkuttimena. Eivät menneet emot satimeen. Etelän pojille WWF hankki amerikan jätti-iskuverkon ( siinä siivellä hankin moisen itsellenikin omaan piikkiin). Olisin varmaan kuullut, jos olisivat onnistuneet pyytämään vaikka useammankin aikuisen täsmäkotkan.

Yhteen veto: neljä sesonkia (v), 106 lihasikaa, 5300kg , 900 merikotkakontrollia, 59 päivää ja yötä henkilökohtaista koppia, tuloksena miinus nolla täsmäkotkaa. Kyäpä . . . . . aa, siis harmittaa. Voiko siihen kuolla? Paavo tietää.

En kuollut.

terveisin Juhani Koivusaari 70v

ps. Kyllä Paavo tiesi